.

torstai 23. joulukuuta 2010

Voidaanko vahvistamaton todistus hyväksyä?

Kysymys:
Voiko koulun edustaja allekirjoittaa todistukset vasta kun ne tulevat takaisin toimikunnalta?

Vastaus:

Tutkintotoimikunta hyväksyy tutkintosuorituksen oppilaitoksen kanssa tekemänsä järjestämissopimuksen puitteissa. Vakuutena tutkinnon suorittamisesta on kolmikannan aidot nimikirjoitukset arviointilomakkeissa.

Tutkintotodistus vahvistetaan oppilaitoksen edustajan nimikirjoituksella jonka jälkeen vasta se voidaan hyväksyä tutkintotoimikunnan edustajan (puheenjohtajan) nimikirjoituksella.

Tutkintotoimikunnan kokousaika

Kysymys:
Minä päivänä tutkinotoimikunnan seuraava kokous on (päivämäärä tarvitaan tutkintotodistuksiin)?

Vastaus:


Tutkintotodistukseen voi jättää päivämäärän avoimeksi, jollei varmuutta tomikunnan kokousajankohdasta ole. Päivämäärä lisätään kokouksen jälkeen.

Tutkintotoimikunnan kokousajat ja paikat vaihtelevat, sillä tarkoitus on sovittaa kokoukset niin, että toimikunta voi samalla myös tutustua yhteistyöoppilaitosten tutkintotoimintaan.

Voimmeko järjestää näytöt siirtymäajan puitteissa?

Kysymys:

Meillä olisi siis kolme sellaista tutkintoon ilmoittautunutta, jotka joutuivat sairauden tai muun henkilökohtaisen syyn takia jäämään pois tutkintotilaisuudesta. Voimmeko pitää heille vielä vanhojen tutkinnon perusteiden mukaiset näytöt tammikuussa? He ovat kaikki aloittaneet valmistavan koulutuksen 2008, ja ovat olleet työssäoppimassa viimeiset 6 kk.

Vastaus:

Kyllä OPH:n ohjeet ovat aika yksiselitteiset. Tutkintotilaisuuksia ei voi järjestää ilman voimassa olevaa sopimusta.

Siirtymäaika on kuitenkin puoli vuotta edellisen sopimuksen päättymisestä. Joten jos aiotte hakea järjestämissopimusta jatkossakin ehditte vielä tammikuussa pitää tukintotilaisuuden siirtymäajan puitteissa.

Hyvää ja rauhaisaa Joulua sekä Uutta Vuotta!