.

torstai 23. joulukuuta 2010

Voimmeko järjestää näytöt siirtymäajan puitteissa?

Kysymys:

Meillä olisi siis kolme sellaista tutkintoon ilmoittautunutta, jotka joutuivat sairauden tai muun henkilökohtaisen syyn takia jäämään pois tutkintotilaisuudesta. Voimmeko pitää heille vielä vanhojen tutkinnon perusteiden mukaiset näytöt tammikuussa? He ovat kaikki aloittaneet valmistavan koulutuksen 2008, ja ovat olleet työssäoppimassa viimeiset 6 kk.

Vastaus:

Kyllä OPH:n ohjeet ovat aika yksiselitteiset. Tutkintotilaisuuksia ei voi järjestää ilman voimassa olevaa sopimusta.

Siirtymäaika on kuitenkin puoli vuotta edellisen sopimuksen päättymisestä. Joten jos aiotte hakea järjestämissopimusta jatkossakin ehditte vielä tammikuussa pitää tukintotilaisuuden siirtymäajan puitteissa.

Hyvää ja rauhaisaa Joulua sekä Uutta Vuotta!

Ei kommentteja: