.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Järjestämissuunnitelmasta tutkinnon arviointiin


Jokaisen tukinnon järjestämissuunnitelma on yksilöllinen ja oppilaitoskohtainen. Opetushallituksella on omat yleisohjeensa, mutta kullakin alalla on omat vaatimuksensa. Viime aikoina on yritetty kehitellä yleisiä ja yhteisiä sähköisiä arviointiesityslomakkeita, jotka sopisivat kaikille aloille. Jotta siihen päästäisiin, pitää lomakkeissa olla riittävästi väljyyttä, jotta eri alojen vaatimukset tulee huomioitua.

Tärkeintä on se, kuinka lomakkeet täytetään. Vaikka olisi kuinka hyvät lomakkeet, ne voidaan täyttää monella eri tavalla. Eräs oppilaitos halusi täydentää tukintovalikoimaansa, mutta lopulta se kaatui lomakkeistoon. Tutkintojen täydentäminen olisi vaatinut uusien lomakkeiden suunnittelun, johon tällä oppilaitoksella ei riittänyt voimavaroja.

Koko henkilökohtaistamissuunnitelmaa ei arviointiesityksessä tarvita. Tutkinnon suorittamisen kannalta tärkeää on se mikä liittyy ammatilliseen kehittymiseen (cv:ssäkin mainitaan vain tulevan tehtävän kannalta oleellisin). Sähköisessä lomakkeessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse toistaa kaikkea, vaan liitetään arviointiesitykseen vain tarpeellinen, kuten kuvaus lähtötasosta ja suunniteltu polku ammattitaidon päivittämiseksi tutkintoa varten.


Tukintovaatimukset tulevat tietenkin tukinnon perusteista. Arvioijat vertaavat valmista suoritusta tukinnon perusteisiin. Tutkinnon perusteita ei tarvitse toistaa arvioinnissa, vaan referoida suoritusta niissä mainittuihiin arvioinnin kohteisiin kuinka työ on todellisuudessa sujunut. Tutkintovaatimukset eivät tietenkään voi olla tehtäväksiantona tai kuvauksena tukintosuorituksesta. 

Perustukintoja suoritetaan yhä enemmän todellisissa työelämän tilanteissa. Suoritus voi olla simuloitukin, mutta tehtäväksianto ei voi olla mikään koe tai testi, vaan sen täytyy olla asiakastyö työelämän mallin mukaan. Tämä tarkoittaa, että opiskelijoille annetaan mahdollisimman todellinen projekti toteutettavaksi. Ihanteellista olisi, tutkintotehtävänä olisi asiakastyö. Arvioinnissa tutkintosuoritus kuvaillaan, miten työ tutkinnon perusteiden mukaan todellisuudessa sujui.  Sitten arvioidaan arvioidaan lopputulosta työelämän (asiakkaan) vaatimusten mukaisesti. Ja tehdään vielä itsearviointi.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Arvioija roolissa

Voiko yksi arvioija toimia kahdessa roolissa eri tutkintotilaisuuksissa? Meillä on uusia arvioijia tulossa, jotka ansioluettelonsa perusteella voivat toimia sekä työntekijän että työnantajan roolissa. Tutkintotilaisuuksia järjestetään useampia eli saman henkilön rooli voisi vaihtua tutkintotilaisuudesta toiseen. Voinko siis merkitä esitykseen saman nimen kahden eri roolin alle?

1. Arvioija voi edustaa vain yhtä osapuolta

2. Jos arvioija on jo hyväksytty, ei häntä tarvitse hyväksyttää uudestaan ellei taho, jota hän edustaa muutu.

3. Kouluttaja, koulutuksen suunnittelija ja tutkintovastaava voivat olla jäävejä toimimaan arvioijina*.

4. Parempi, että arvioijia on varalla riittävästi, jottei tule pulaa jäävittömistä arvioijista.

*) Jääviys on laajan tulkinnan mukaan subjektiivinen kokemus. Jopa epäilys jääviydestä voi merkitä esteellisyyttä. Kouluttaja, koulutuksen suunnittelija ja tutkintovastaava ovat jäävejä toimimaan arvioijina esimerkiksi siinä tapauksessa, että ovat osallistuneet tutkinnon suorittajan koulutukseen arvioitavan tukinnon suorituksen osalta.

torstai 17. lokakuuta 2013

Keskustelua arviointiesityksistä

Jotkut yhteistyökumppanit ovat arvelleet, että tutkintotoimikunta haluaa mahdollisimman paljon erilaisia lomakkeita. Jokaisella oppilaitoksella on omat lomaketarpeensa, mutta tutkintotoimikuntaa ei kiinnosta lomakkeet lomakkeiden takia. Näyttää siltä, että joissakin oppilaitoksissa täytetään lomakkeita miettimättä sen enempää niiden funktiota. Informaatiota kerätään, mutta mihin?

Tutkintotoimikunta tarvitsee vain tutkintosuoritusten arvioimisen kannalta välttämättömät lomakkeet – ei lomakkeita lomakkeiden vuoksi. Tutkinnon osien arviointiin riittää yksi tiivis henkilökohtaistettu arviointiesityslomake. Tutkinnon koontiin tarvitan toinen lomake, jossa voi olla koottuna myös muut samaan aikaan tukintoa suorittavat.

Millainen on hyvä arviointiesitys? Lomakkeet, jotka on laadittu täytettäväksi tukintotilaisuudessa välittävät usein vain numeroita tai hirarkista sterotyyppistä informaatiota ilman konkretiaa. Todellinen tilanne välittyy näistä varsin puutteellisesti. Tutkintotoimikunnalle, joka ei ole näkemässä tilannetta tämä kertoo tutkinnon suorittajan ammattitaidosta ja itse tukintosuorituksesta varsin vähän. Arvionnin kannalta tämä jää vain abstraktiksi informaatioksi ja numeroluetteloksi, joka voidaan liimata mihin tahansa suoritukseen ilman että konkreettista tietoa itse tutkintotilanteesta välittyy. Konkretia oikeaan työtehtävään puuttuu.

Hyvä arviointiesitys on aidosti henkilökohtainen

Seuraavassa esitellään vielä asiat, jotka tulee arviointiesityksestä näkyä:

1) Esitellään tukintoon hakeutumisen henkilökohtaistaminen yksilöllisesti perustellen.

2) Esitellään lyhyesti suunnitelma miten tutkinto on sovittu suoritettavaksi. Erityisiä tukitoimia ei toki kaikki tarvitse, mutta kaikki tutkintosuoritukset suunnitellan lähtien yksilön elämänsä aikana hankkimasta henkilöhohtaisesta osaamisesta. Kaikkien meidän polku on yksilöllinen ja henkilökohtainen. Ei edes identtisillä kaksosilla ole samanlaista polkua ;) Kaikkiin tukinnon suorittajiin sovelletaan siis henkilökohtaistamista (mahdollisine sovittuine tukitoimineen). Henkilökohtaistaminehan voi tarkoittaa myös sitä, että ammattitaito on hankittu tai hankitaan koulutuksen sijasta työelämässä. On toimittu asetusten vastaisesti, jos sanotaan, "ei tarvitse henkilökohtaistamista". Kaikki tarvisemme sitä halusimme sitä tai emme ;)

Arviointiesitys tehdään tukinnonosittain

3) Kuvaillaan selkeästi tutkinnon osan suorittaminen. Kerrotaan mistä suoritteista tukinnon osa koostuu. Arviointiesityksessä on yksilöitävä ja kuviltava lyhyesti myös itse tuotanto, ja työprosessit joista tutkintosuoritus koostuu. Mikä on se tuotantoprojekti ja tuotannon osa jossa tutkinto suoritetaan ja yksilöity työsuoritus, jota arviointi koskee. 

4) Tutkinnon suorittajan itsearviointi ja palaute on tukintotoimikunnalle erittäin tärkeä (Myös omaa toimintaa kehittävälle tukinnonjärjestäjälle)

Arviointipöytäkirja arviointiesityksenä

Tiivis, selkeä arviointipöytäkirja toimii myös arviointiesityksenä. Erillistä arviointiesitystä ei tarvita. Jokaisesta tutkinnon osasta laaditaan siis arviointiesitys, jossa näkyy koko prosessi 1- 4. Tähän riittää siis yksi lomake, joka sisältää myös arviointiesityksen.

Arviointien yhteenvetoa käytetään tukinnon kokoamiseen 

Arviointien yhteenveto on lomake, jossa on koottu yhteen valmis tutkinto erillisistä tutkinnon osista. Samalla lomakkella voi olla useampia samaan aikaan tukinnon tai tukinnon osan suorittavia. Koontilomake selkeyttää koko tutkinnon koontia. Tutkinnon osathan saattaa koostua eri aikoihin suoritetuista osista, joita voidaan hyväksilukea tai ottaa myös rinnakkaisaloilta.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Arviointiesitys ja liitteet

Millainen on selkeä arviointiesitys?

Selkeä arviointiesitys on tiivis mutta kertoo olennaisen
1) Tutkintoon hakeutumisen henkilökohtaistaminen. Mitä tutkinnon suorittaja on tehnyt ennen tukintoon hakeutumista. Miksi ja mitä lisäkoulutusta on tutkinnon suorittajalle mahdollisesti tarjottu. Millä perusteella hänet on osoitettu suorittamaan tutkintoa.

2) Suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi ja mahdolliset tukitoimet ja henkilökohtaistaminen itse tutkintotilanteessa.

3) Tutkintotoimikunnan jäsenet eivät ole ajatuksen lukijoita. Pelkkä suorituksen arvosana ei kerro mitään siitä mitä tutkintosuorituksessa on itseasiassa tapahtunut ja miten on toimittu. Selkeästi laaditussa tutkintosuorituskertomuksessa tutkintotapahtuma esitellään loogisen työprosessin mukaisessa järjestyksessä. Kuvaillaan kuinka tutkinnon suorittaja selviytyi työn eri vaiheista. Miten hän toimi ja suoriutui. Mikä on työn laatu ja lopputulos. Missä asioissa hän tarvisi apua. Miten työtä voisi edelleen kehittää. Missä asioissa tutkinnon suorittaja toimi tyydyttävästi ja missä asioissa erinomaisesti. Arviointi täytyy aina perustella - myös hylätty suoritus. Miksi meni mönkään. Miksi ja miten perustellaan suorius oli se sitten tyydyttävä, hyvä, tai erinomainen. Hyvä arviointilomake toimii samalla myös palautteena tutkinnon suorittajalle.

4) Tarvitaan myös tutkinnon suorittajan itsearviointi.

Mitä liitteitä tarvitaan tutkintojen arvioinnissa?

Tavallinen liite av-tutkinnossa on portfolio. Idea tutkintoporfoliosta on, että kukin tutkinnon suorittaja tekee itse oman arviontiin liittyvän työportfolionsa. Se ei ole kokoelma koulutehtäviä, vaan sisältää tutkinnon arvioinnissa käytettyjä työtehtäviin liittyviä työnäytteitä ja arvioinnissa käytetyt dokumentit, jolloin kaikki arvionnissa käytetty materiaali löytyy samasta paikasta. Tarkoitus on, että tarpeen vaatiessa tutkintotoimikunta voi portfolion avulla palata tutkinnon arviointitilanteeseen. Mallikas portfolio voi jo sinänsä olla osoitus saavutetusta ammattitaidosta.

Mihin tarvitaan arviointiesityksessä henkilötunnusta?

Henkilötunnusta tarvitaan identifioimaan tutkinnnon suorittaja virallisessa kolmen arvioijan allekirjoittamassa arviointiesityksessä. Tämä on tärkein asiakirja, joka myös arkistoidaan ikuisiksi ajoiksi. Sen perusteella kirjoitetaan todistukset.