keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hyvinvointi säästöjen armoilla

Lasketaanko opetuksen tulos lyhytnäköisinä säästöinä vai pitkävaikutteisena laatuna? Eikö oppimistulosten pitäisi ohjata opetuksensuunnittelua?

Opettaja-lehdessä 42–43/18.10. esitettiin huolenaihe laadukkaan opetuksen turvaamisesta koulutuksen keskit-tyessä. Opetusta keskitetään ruuhka-Suomen suuriin yhdistettyihin oppilaitoksiin, joissa tilat ja henkilöstö eivät riitä, ”tulosta” tehdään vippaskonstein suurentamalla opetusryhmiä ja siirtämällä opiskelijat työelämään ilman opetus- ta ja ohjausta.

Huoli on yhteinen koko opetusalalla. Siirryttäessä pienemmistä yksiköistä suurempiin ja maaseudulta asutuskeskuksiin oppimistulokset heikkenevät monenlaista kallista tukitoimista huolimatta ja nuorten syrjäytyminen lisääntyy. Miksi opiskelijat eivät voi siirtyä ruuhka-Suo- mesta maaseudulle, jossa opetus on laadukkaampaa ja opiskelijoiden valmistuminen on paremmin turvattu kuin pääkaupunkiseudulla?

Myös Helsingin Sanomissa (mielipide 13.10.) raaseporilaiset mallikoulujen kasvattajat ovat huolestuneita koulujen yhdistämisen kyseen- alaisista ”säästöistä”. Koululaisten hyvinvointi on säästötoimien armoilla. Entä mikä on peruskoulussa tehtyjen leikkausten vaikutus koulutustakuuseen suurissa yhdistetyissä oppilaitoksissa?

Koulutustakuu toteutuu hyvin opiskelijoille, jotka ovat olleet tehostetun tuen piirissä jo peruskoulussa. Heidän opintopolkunsa ja tukitarpeensa ovat usein asiantuntijoiden valmiiksi suunnittelemia.

Väliinputoajia ovat peruskoulun armoviitosilla läpäisseet. Useimmat eivät tiedä, mitä heistä tulee isona. Motivaation lisäksi puuttuvat koulunkäynnin perusvalmiudet. Varsinkin hiljainen lapsi jää vaikeuksineen huomaamatta. Vasta ammattikoulun lukiseulassa saattavat selvitä oppimisen vaikeudet. Tähän voivat kietoutua esimerkiksi kuulon tai näön sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat.
Suuria koulutusklustereita muodostettaessa päätöksenteko on siirtynyt ruohonjuuritasolta päälliköille, joita puuttuu kontakti opetukseen. Näille opetuksen realiteetit ja opiskelijan arki ovat vieraita ja byrokratiasta on tullut opetus- tehtävää tärkeämpää.

Vaikka amikseen pääsy on entistä hel- pompaa, myös eroamisesta on tehty rutiinia. Helsingissä pitää erota voidakseen vaihtaa vaikkapa saman oppilaitoksen toiselle opintoalalle. Pääkaupunkiseudulla suuri ongelma on, että huomattava osa nuorista ei edelleenkään hae ammatilliseen koulutukseen.
Pääkaupunkiseudun asumiskustannukset estävät monilta maaseudulta tulleilta opiskelupaikan vastaanottamisen. Säästöjen näkökulmasta onkin erikoista tuoda koulutusta entistä suurempiin opetusryhmiin, joissa opiskelu tulee yhteiskun- nalle kalliimmaksi, kun puolet opiskelijoista jää valmistumatta määräajassa. Eikö opetusta pitäisi keskittää sinne, missä tuloksia tehdään, kuten kyläkouluihin tai mallikkaisiin ammattikouluihin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin ruuhka-Suomen ulkopuolelle?

Opetushallituksen ammattikoulutuksen johtaja Pasi Kankare ilmaisi alkuvuodesta blogis- saan epäilynsä koulutustakuun toteutumisesta pääkaupunkiseudulla. Mikähän nyt on tilanne, toteutuuko takuu?

Opettaja 44/2013

Ei kommentteja: